» Etusivu
» Yhteystiedot
» Palaute
» Koulutukset
» Tapahtumat
» Jäseneksi?
Koirakerhon oleellinen tehtävä on myös järjestää tapahtumia, kuten kilpailuja ja erilaisia teemapäiviä, lähialueella.
ILMOITUKSIA JA TAPAHTUMIA
Huomioi uudet koulutusajat talvella! Lisätietoa uusista ajoista sekä agilityn harjoitustauosta koulutukset-sivulla.
Sunnuntaina 7.3 kelkkailutapahtuma Elimäellä
Tulevana sunnuntaina 7.3.2010 koirakerho järjestää yhdessä Lea Tammentien kanssa kelkkailunäytöksen Elimäellä. Tapahtuma on avoin ja maksuton kerhon jäsenille. Kokoontuminen kl. 13 Elimäen Nesteen pihassa, josta lähdemme ajamaan peräkkäin kohti kelkkailumaastoja (muutaman kilometrin päässä). Tapahtumassa on mukana kaksi kickspark-kelkkaa ja demokoirat, joilla aluksi näytetään kelkkailuharrastusta. Sen jälkeen kerholaisilla on mahdollisuus kokeilla kelkkailua omilla koirillaan, kukin omalla vastuullaan. Tällöin olisi hyvä ottaa mukaan omat valjaat, jos sellaiset kotoa löytyy. Kerho tarjoaa pikku purtavaa ja lämmintä mehua.
Jos haluat kokeilla kelkkailua sunnuntaina koirasi kanssa eikä se ole aiemmin tottunut vetämään, niin otathan mukaan jotakin, millä palkkaat koiran yleensäkin, esim. mieluinen lelu tai makupaloja. Myös muut tutut perheenjäsenet voivat olla hyvänä apuna, jos koiraa esim. kutsutaan (vetämään kelkkaa) jonkun matkan päästä. Koska koirakerholla ei ole tarjota erikokoisia valjaita, niin muistathan ottaa omasi, jos sellaiset kotoa löytyy. Valjailla ei ole väliä millaiset ovat, koska tarkoitus on vain kokeilla vetämistä.
Tapahtumaan tulevilta pyydetään ilmoittautumista viimeistään pe 5.3, että osataan varata mehua ja särvintä.
kirsi.varpenius@gmail.com tai 041 503 1660
Voit luke koirakelkkailusta lisää täältä.
TERVETULOA